Sinulle myyntijohtaja, joka haluat rakentaa menestyksekkään myyntitiimin
Kyse ei välttämättä ole siitä, etteikö myyjä soveltuisi tehtävään tai pystyisi tekemään tulosta. On mahdollista, että myyjä ei usko itseensä, yritykseen tai tuotteeseen riittävästi, mutta siihen ei auta järkipuhe. Joskus taustalla saattaa olla erilaisia uskomuksia, jotka estävät menestymästä. Esihenkilön ja työntekijän suhde voi olla erinomainen, mutta silti myyjä ei välttämättä uskalla tai halua kertoa peloistaan, negatiivisista ajatuksistaan tai uskomuksistaan esihenkilölle, jolloin varsinaisen ongelman juurisyy saattaa jäädä pimentoon. Tämä on luonnollista esihenkilö-alaissuhteessa. Tällöin neutraali ulkopuolinen valmentaja voi auttaa, sillä voimme luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä käsitellä menestyksen tiellä olevia ajatustason esteitä ilman pelkoa siitä, että ne vaikuttavat myyjän omaan urakehitykseen tai esihenkilösuhteeseen.

Tiiminne tilanteesta ja tavoitteista riippuen räätälöimme aina valmennuskokonaisuuden, joka palvelee parhaalla tavalla tavoitteisiin pääsyä. Pohjana toimii useimmiten yksilövalmennus, johon yhdistetään tarvittaessa ryhmävalmennusta, joiden kuvaukset löydät alempaa tältä sivulta.
Myynnin yksilövalmennus
Yksilövalmennus on kustannustehokasta ja helposti järjestettävä tuki myyjälle, sillä usein suurin kompastuskivi valmennuksen järjestämiselle on kaikille myyjille yhteisen ajan löytyminen ja se, että valmennuksen suurin investointi on se aika minkä valmennettavat ovat poissa tuottavasta myyntityöstä. Myyntitiimin henkilöt saattavat kipuilla kukin eri haasteiden kanssa, joten ryhmävalmennuksen hyödyt eivät silloin pääse oikeuksiinsa. Yksilövalmennuksessa päästään tehokkaasti pureutumaan yksittäisen myyjän haasteisiin hänen lähtötasoltaan käsin, jolloin oppiminen on nopeampaa.
Menestyvän Myyjän Asenne & Mindset -yksilövalmennus
Menestyvän Myyjän Asenne & Mindset on 4-6kk pituinen tavoitteellinen yksilövalmennusprosessi, joka keskittyy myyntitulosten parantamiseen myyjän mentaalisia taitoja kehittämällä. Valmennuksen säännölliset ja luottamukselliset yksilövalmennustapaamiset saavat myyjän
oivaltamaan omat mentaaliset kyvykkyytensä sekä käyttämään niitä tehokkaasti
omassa työssään parempien tulosten saavuttamiseksi. Valmennus helpottaa usein myös stressin- ja ajanhallintaa sekä lisää työtyytyväisyyttä.
Valmennuksen ansiosta on nähty mm. seuraavanlaisia tuloksia:
- Hitrate noussut - Tiimihenki parantunut
- Liikevaihto kasvanut - Työtyytyväisyys parantunut
- Aktiivisuus lisääntynyt (tapaamis/soittomäärä) - Sitoutuneisuus lisääntynyt
Ryhmävalmennukset tiimille
Ryhmävalmennuksessa keskitytään mentaalisten kyvykkyyksien harjoitteluun ja rakentamiseen ryhmässä, kun halutaan oivalluttaa isompaa ryhmää kerralla mielen malleihin ja mahdollisuuksiin. Ryhmävalmennukset rakennetaan joko erikseen tai yhdistettynä yksilövalmennukseen tukemaan kehitystä. Keskustelemalla ja kuulemalle tavoitteenne, pystyn rakentamaan myyjillesi tai myyntivastuullisille asiantuntijoillesi sopivan kokonaisuuden.
Myyjille ja asiantuntijoille suunnattuja ryhmävalmennuksia ovat:
- Myynnillinen mindset ja asenne: Myynnillisen asiantuntijan identiteetti, mindset ja asenne: ajattelumallit, uskomukset ja työkalut haastaa niitä. Oivallutetaan asiantuntijan päällimmäiset motivaatiotekijät sekä omat vahvuudet asiantuntijana ja miten niitä voi hyödyntää myynnissä ja asiakkaan auttamisessa. Asiantuntijana myyvän asenne ja mindset ovat avain lisämyynnin onnistumiseen, ei tyrkyttämällä, vaan aidosti asiakkaan parasta ajatellen. Kun oma asenne on kohdallaan, lisämyynti muuttuu luontevaksi osaksi erinomaista asiakaspalvelua. Myynnillinen mindset auttaa tunnistamaan asiakkaan tarpeet, tarjoamaan oikeita ratkaisuja ja näkemään lisämyynnin arvontuottajana asiakkaalle, ei vain kauppana.
- Itsetunto myynnissä: Myynnillinen itsetunto on myyjän peruskallio, ilman vahvaa itseluottamusta on vaikea kohdata haasteita, käsitellä vastoinkäymisiä ja vakuuttaa asiakkaita. Mentaalinen valmennus keskittyy tunnistamaan ja vahvistamaan myyjän uskomuksia, itseluottamusta ja omanarvontuntoa, jotta hän voi toimia rohkeasti ja tavoitteellisesti. Kun itsetunto on kohdallaan, myyjä kohtaa asiakkaat aidosti, uskottavasti ja vaikuttavasti.
- Tavoitteet ja niihin pääseminen: Valmennus keskittyy oikeanlaiseen ajattelutapaan tavoitteita kohtaan sekä itseluottamuksen vahvistamiseen, jotta uskoo ne saavuttavansa. Tavoitteiden saavuttaminen ei ole pelkästään strategiaa, vaan ennen kaikkea oikeiden uskomusten, mindsetin ja toimintamallien omaksumista. Kun mieli on viritetty oikein, myyjä pystyy asettamaan kunnianhimoisia, mutta realistisia tavoitteita ja saavuttamaan ne johdonmukaisesti.
- Raha: Rahavalmennus keskittyy myyjän rahaan liittyviin uskomuksiin, asenteisiin ja tunteisiin, jotka vaikuttavat suoraan myyntituloksiin. Kun myyjä ymmärtää ja muokkaa omaa suhdettaan rahaan, hän voi hinnoitella rohkeammin, tienata enemmän ja nähdä rahan arvon ilman pelkoa tai rajoittavia uskomuksia.
Referenssit

Jukka Pulkkinen
Head of Sales, Academic Work
On ilo suositella Kati Åbergiä hänen erinomaisesta työstään ja loistavista tuloksistaan valmentajana. Hänen kykynsä saavuttaa johdonmukaisesti menestystä organisaatiossamme on ollut poikkeuksellinen. Hän on kehittänyt myynti- ja rekrytointihenkilöstöämme huipputasolle, mikä on näkynyt mitattavina tuloksina osumatarkkuudessa, liikevaihdossa ja kannattavuudessa.
Katin tinkimätön sitoutuminen laatuun ja hänen valmennusosaamisensa ovat olleet korvaamaton osa tiimimme kasvua. Hänellä on ainutlaatuinen kyky ohjata ihmisiä kohti parasta suoritustaan samalla kun hän rakentaa myönteistä ja yhteistyöhön kannustavaa ilmapiiriä.
Jos etsit ammattilaista, joka tuottaa johdonmukaisesti poikkeuksellisia tuloksia, Kati on oikea valinta.
Suosittelen Kati Åbergiä vilpittömästi kaikille, jotka arvostavat huippuosaamista ja tuloksellista yhteistyötä.
