Miten mentaalinen myyntivalmennus tuo myyjien piilevän potentiaalin esiin?

Kuulin kerran tarinan puutarhurista, jolta kysyttiin, miten hänen kasvit voivat niin hyvin ja kasvavat niin kauniisti. Puutarhuri vastasi: "En pakota kasveja kasvamaan. Poistan vain sen, mikä estää niitä kasvamasta."

Tämä lause pysäytti minut, sillä samalla tajusin, että tätähän minä teen työkseni mentaalisena myynninvalmentajana.

Mitä tämä tarkoittaa myynnissä?

Myyjät eivät ole rikki ja heissä on jo nyt valtavasti potentiaalia. Kasvussa ja eteenpäin menossa kyse ei ole siitä, että valmentajana lisäisin myyjille jotain uutta, vaan siitä, että poistetaan henkisiä esteitä:

  • Rajoittavia uskomuksia
  • Pelkoja epäonnistumisesta
  • Riittämättömyyden tunnetta
  • Liiallista suorituspainetta

Kun nämä henkiset esteet alkavat väistyä, alkaa tapahtua asioita, joita moni ei itsekään olisi osannut odottaa. He itsekin saattavat ihmetellä, miten helppoa lopulta oli tehdä se muutos ajattelumalleihin, uskomuksiin tai asennoitumiseen. Kun tämä oivallus tulee, paluuta entiseen ei enää ole.

Yksi tuore esimerkki tästä mentaalisesta muutoksesta on eräs myyjä, jonka kanssa aloitimme yksilövalmennuksen: Jo kahden kuukauden kuluttua valmennuksen aloituksesta hän rikkoi oman henkilökohtaisen myyntiennätyksensä. Yhdessä kuukaudessa hän myi 50 % siitä, mitä oli myynyt koko edellisen vuoden aikana yhteensä. Ja ei, markkinatilanne ei ollut muuttunut. Kilpailu oli yhtä kovaa kuin ennenkin ellei kovempaakin ja markkina täynnä epävarmuutta.

Eikä tämä yhden kuukauden tulos ollut sattumaa. Seuraavana kuukautena sama toistui: uusi henkilökohtainen ennätys, jälleen aiempaa parempi hitrate, joka oli noussut parissa kuukaudessa 10 %:sta jopa 35 %:iin ja myyntitulos oli kahdessa kuukaudessa parempi kuin viime vuonna yhteensä. Valmennusinvestointi palautui työnantajalle lähes 300-kertaisena.

Mikä oli muutoksen takana?

Haluan korostaa, ettei kyse ei ole vain valmentajan taidokkuudesta, vaan myyjän oman potentiaalin käyttöönotosta, joka oli siellä kaiken aikaa. Se oli vain hetken piilossa ja kun se saadaan esiin, muutos on mahdollinen. Hän oli jo aktiivinen eli teki oikeita asioita, mutta tulokset eivät seuranneet pelkkää tekemistä. Emme puuttuneet valmennuksessa edes tapaamisten sisältöön tai klousaustemppuihin, hän tiesi jo ennen aloitustamme, miten myydään. Edellä kuvattu on tarina mitä tapahtuu, kun ihminen pääsee vihdoin irti omista henkisistä jarruistaan ja saa tilaa olla oma paras versionsa.

Mentaalinen myyntivalmennus ei ole taikatemppuja. Se on rohkeaa läsnäoloa, rehellistä itsensä kohtaamista ja esteiden poistamista. Kun ihminen uskaltaa nähdä oman arvonsa ja kykynsä, tulokset seuraavat perässä. Kasvu tapahtuu silloin, kun lopetamme sen estämisen.

Kannustan sinua pohtimaan, mitä tapahtuu, jollei myyjiesi potentiaalista kasvua tueta? Viihtyvätkö he työssään, saavat onnistumisen kokemuksia ja kukoistavat työssään vai lähtevätkö he etsimään sitä jostain muualta ja mitkä sen kustannukset silloin ovat?

Ota yhteyttä niin keskustellaan, olisiko mentaalinen valmennus teille keino saada parempia tuloksia aikaan, myös vaikeina aikoina.

#myynti #myynninvalmennus #mindset #mentaalinentreeni #myyntivalmennus #resilienssi #salescoaching #growthmindset #itsensäjohtaminen